Hyppää sisältöön

Marja Pirilä – Valon kanssa

Kuusamotalo, Kaamosgalleria
12.9.-31.10.2025
Saavutettavissa pyörätuolilla

”Valon kanssa” -näyttely esittelee valokuvia Marja Pirilän sarjasta ”Sisätila/ulkotila” sekä kolmiulotteisia camera obscuroja, jotka hän on tehnyt yhdessä valokuvaaja Petri Nuutisen kanssa. Lisäksi näyttelyssä on Pirilän mustavalkoisia neulanreikävalokuvia, joissa luonto näyttäytyy yhtä suurena ja ihmeellisenä kuin hänen lapsuutensa metsäretkilllä.

Ihmisten elinpiirit ovat kiehtoneet Marja Pirilää pitkään ja hän tarkkailee maailmaa paitsi valokuvaajan myös ekologin silmin. ”Sisätila/ulkotila” -sarja saikin alkunsa halusta tehdä näkyväksi ihmisten olemisen tiloja, niin fyysisiä kuin mentaalisia.

”Sisätila/ulkotila” on Pirilälle kuin laajennettu perhealbumi, jota hän on kuvannut 1990-luvulta lähtien paitsi eri puolilla Suomea, myös Italiassa, Ranskassa, Norjassa sekä Japanissa ja sarja laajenee yhä. Sitä kuvatessaan hän otti käyttöönsä tavallisesta valokuvauksesta poikkeavan camera obscura -menetelmän, jota hän kehitti miljöömuotokuvaukseen sopivaksi. Pirilä alkoi työskennellä ihmisten kanssa heidän kodeissaan, jotka hän muutti camera obscuroiksi. Näissä pimeissä huoneissa hän sai tavallisella kameralla tallennettua ihmisen, hänen huoneensa sisätilan ja ikkunasta avautuvan maiseman ylösalaisen heijastuksen yhteen kerrokselliseen kuvaan.

Camera obscura -ja neulanreikämenetelmät ovat hitaita ja kokonaisvaltaisia kuvaustapoja, joilla Marja Pirilä kartoittaa elinympäristöjä ja mielenmaisemia, houkuttaa alitajuisia tunteita päivänvaloon. Näissä menetelmissä häntä kiehtoo valon voimakas läsnäolo. Valo ja siitä lumoutuminen ovatkin Pirilän tuotannon keskiössä.