Lauantai 12.9.
Tähtipölyn lapset
Keskiaikaisessa maailmankuvassa ihminen oli kaiken mitta, kaiken keskipiste ja tarkoitus. Luonto oli pelkkä staattinen näyttämö hänen ympärillään, kulissi täynnä symboleja ja opettavaisia tarinoita. Tähdetkin oli asetettu taivaalle heijastelemaan ihmisen maailman tapahtumia: niin alhaalla kuin ylhäällä, uskottiin. Maailmaan mahtui vain yksi tarina, ihmisen tarina.
Kopernikus, Galilei ja Kepler sysäsivät maapallon pois maailmankaikkeuden keskipisteestä; Darwin sysäsi ihmisen pois luomakunnan kruunun valtaistuimelta. Luontoa ei ole tehty meitä varten, vaan luonto on tehnyt meidät. Olemme vain yksi pieni haarautuma elämänpuun oksastossa: peräsiimaisiksi luokiteltuja eliöitä, joiden lähisukulaisia ovat esimerkiksi simpanssit, sienet ja ameebat.
Maailmankaikkeus syntyi neljätoista miljardia vuotta sitten. Teleskooppimme näkevät biljoonia biljoonia tähtiä, useimmilla omat planeettakuntansa. Olemme häviävän pieni osa todellista luontoa, koko tätä mahdollisesti ääretöntä kosmosta. Mitä meidän tähtipölyn lasten pitäisi ajatella kaikesta tästä?
Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja palkittu tietokirjailija.