1.sija Jonne Suutari: Torvisienet
Sarjan pääpalkinto 500 € Hannu Hautala -säätiö
Digitaalinen näyttely Hannu Hautala luontokuvakeskuksessa
Kilpailun voittaja on Jonne Suutari kuvallaan Torvisienet. Tuomareina kiittelimme erityisesti oivallusta löytää pienestä ja huomaamattomasta aiheesta hyvä kuvauskohde. kuvassa hyödynnetään mukavasti matalaa perspektiiviä ja vastavalo tuo upean tunnelman kuvaan. Vastavalon käyttö on pysynyt hienosta hallinnassa. Kaiken kaikkiaan kuva, jossa upea tunnelma ja muistuttaa, että kuvauskohde voi löytyä todella läheltä.
2. sija Neo Mättö: Päiväuni
Rahapalkinto 300 €, Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto
Kilpailun toiseksi tulee Neo Mättö kuvallaan Päiväuni. Me kaikki tuomarit pidimme tätä hyvän tullen kuvana jossa siilin raukea ilme herättää kiinnostuksen. Siilin ja kuvaajan kohtaaminen on hyvin aistittavissa ja vaikuttaa että siili jopa hymyilee. On hienoa, että kuvaaja on malttanut lähestyä siiliä niin varovaisesti ettei se ole lähtenyt karkuun tai rullannut itseään kerälle. Kuva muistuttaa valokuvauksen hienovaraisuudesta, kuvataan luontoa häiritsemättä.
3. Topias Puhakka: Lehtometsän mäyrä
Rahapalkinto 100 €, Hannu Hautala -säätiö
Kilpailussa kolmannen palkinnon saa Topias Puhakka kuvallaan Lehtometsän mäyrä. Meidän tuomareiden huomio kiinnittyi mukavaan kohdevalintaan ja arvelimme sen olevan ikuistettu kamera-ansan avulla, mäyrää häiritsemättä. Mäyrä on toimittanut omia puuhiaan ja mukavasti vilkaisee kameraan ikään kuin kysyäkseen olenko jo kaivanut tarpeeksi syvän kuopan. Hyväntuulinen kuva, jossa kiva tunnelma. kuvankäsittelyllä olisi voinut korostaa kirkkautta ja sävyjä aavistuksen lisää.