Ylälämpiö, ikkunagalleria
12.9.-31.10.2025
Saavutettavissa pyörätuolilla
”Kohtaamisia” -näyttely esittelee Luonto 365 -ryhmän suunnittelemattomia, satunnaisia kohtaamisia luontoympäristössä. Ne ovat hetkellisiä näkyjä kuvaajien antautuessa vuorovaikutukseen eläinten, kasvien ja maiseman kanssa vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen muutoksessa. Mieli on valpas vastaanottamaan kohtaamisia, joita ryhmän jäsenet – kolme ammattiluontokuvaajaa ja yksi soveltavan kuvataiteen ja luontokuvauksen maisteri – kokevat juuri sillä hetkellä.
Luontokuvaaja joutuu pohtimaan paikkaansa ja vaikutustaan alati muuttuvassa luonnossa.
Ryhmä Luonto 365 järjestää vuosittain Vetelin taidekartanossa luontokuvatapahtuman, jonka näyttelyihin kutsutaan sekä tunnettuja mestareita että uusia tulokkaita esittämään omaa näkemystään luonnosta. Tapahtuma tarjoaa myös lapsille ja nuorille luontokuvauskurssin ja näyttelyareenan tapahtumaviikonlopun aikana.
”Kohtaamisia” -näyttelyyn osallistuvat Mikko Jauhiainen, Anu Juuri, Ismo Hakanen ja Riitta Attila
Tutustu Luonto 365 -kotisivuille