Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten sarja

 

1. Aarni Holappa, Helsinki

Joutsen pääpalkinto 350 euroa

Voittajaksi nousi helsinkiläisen Aarni Holapan madonnamainen kuva joutsenesta. Tuomaristoon tekivät vaikutuksen joutsenkuville epätyypillinen kuvakulma ja tumma tausta, josta värit nousevat hienosti esiin. -Heinikko on kuin väriliidun vetoja, tuomarit kiittelivät.

2. Niko Aarnio, Espoo

Silkkiuikut kirjapalkinto ja kunniamaininta

Toisen palkinnon saa tänä vuonna 14-vuotias espoolainen Niko Aarnio maalausmaisella kuvallaan taistelevista silkkiuikuista. Värimaailma on seesteinen ja tuo mieleen vanhat japanilaiset seinämaalaukset. Tilannedynamiikka muistuttaa luonnonvoimien jatkuvasta taistelusta. Hieno otos.

3. Oula Piilovaara, Helsinki

Sammakko kirjapalkinto ja kunniamaininta

Kilpailun kolmannen ja neljännen sijan nappasi 15-vuotias helsinkiläinen Oula Piilovaara. Kolmanneksi sijoittuneessa sammakko-kuvassa vastavärit sininen ja oranssi toimivat mainiosti keskenään. Kuva on otettu ja kohde huomioitu pilke silmäkulmassa. Sammakko on tyynen hetken oivallinen vangitsija, kiittelee tuomaristo.

4. Oula Piilovaara, Helsinki

Haukka kirjapalkinto ja kunniamaininta

Neljänneksi sijoittuneessa, niin ikään Oula Piilovaarassa ottamassa kuvassa on dynaaminen asetelma, ristiriita haukan voiman ja kelottuneen koivun haurauden välillä. Tunnelma on dramaattinen.

5. Matilda Ala-Salomäki, Pirkkala

kirjapalkinto ja kunniamaininta

Viidennen sijan nappasi Pirkkalasta kotoisin oleva Matilda Ala-Salomäki. Kuva nokikananpoikasista on rumankaunis kaikessa olemuksessaan. Hurmaava osuma, joka muistuttaa siitä, että meitä kaikkia tarvitaan.

Linnut nappasivat huomion Lasten ja nuorten Kuusamo Nature Photo 2022 -kuvakilpailussa

Lasten ja nuorten Kuusamo Nature Photo 2022 -kuvakilpailu toteutettiin tänä vuonna Kuusamon kulttuuritoimen järjestämänä, kaikille alle 16-vuotiaille nuorille avoimena Instagram-kuvakisana. Kilpailuun lähetettiin 566 kuvaa hashtageilla #kuusamonaturephoto22, #rakkaudestaluontoon ja #perheilleparas.

Kuusamon kulttuuritoimen tuomaroimassa sarjassa kuvia arvioivat tapahtumatuottaja Anne Autio, tapahtumasihteeri Riina Puurunen ja harrastusohjaaja Karoliina Kumpula. Tuomariston mukaan kisan taso oli korkea, joskin aihevalinnat keskittyivät lintuihin. Haussa olleita, aiheita rohkeasti lähestyviä kuvia ei juuri saatu.